|
|
|||
|
||||
OverviewTuuranputki sisältää mietelmiä ihmisen henkisestä olemuksesta ja kosmoksesta. Sen nimi on henkiseltä opetettajaltani Martta Horjanderilta (1930-2009), joka usein sanoi olevansa tyhjä kuin tuuranputki. Mietelmät saivat alkunsa Siilinjärven Aseman seudulla Nalle -koiran kanssa 19.2. 2024 - 9.5. 2025 ulkoillessa. Kotio päästyä kirjoitin, sitten päivän tekstin. En oikeastaan ajatellut, miten vakavaa aikaa elettiin, kun hulluus kupli suunnalta jos toiseltakin nimikkeellä NEW WORD ORDER. Tuo sekasotku oli peitetty hyvin tyhmyydeltä ja ilkeydeltä näyttävän guttaperkan ratisevan kelmun alle. Mutta sen taustavoimaksi oli rakennettu todella ovela ja rakenteellisesti laaja moraalisen rappion varmistava tuhma järjestelmä. Ihmisten ilkeyden ja tuhmuuden takeena näissä rakennelmissa on taustavoimana oppi, että mitään Jumalaa ei ole. Sinänsä tuossa opissa ei ole mitään uutta ja ainutkertaista, vain sen vaikutusvalta ja perusteellisuus hämmästyttää. Nyt asia on selvä, jos ei moraalista selkärankaa ole, niin kulttuuri kaikkine kauniine kukkasineen jää tuholaisten käsiin. Tuuranputki, vaikka tyhjä onkin, puhkoo tätä tajunnan jäätä. Valo voittakoon! Jumala on! Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Nämä Mestarin sanat kannattaa ottaa vakavasti. Full Product DetailsAuthor: Erik GullmanPublisher: Bod - Books on Demand Imprint: Bod - Books on Demand Dimensions: Width: 14.80cm , Height: 0.60cm , Length: 21.00cm Weight: 0.122kg ISBN: 9789528075448ISBN 10: 9528075444 Pages: 96 Publication Date: 30 April 2026 Audience: General/trade , General Format: Paperback Publisher's Status: Active Availability: Available To Order We have confirmation that this item is in stock with the supplier. It will be ordered in for you and dispatched immediately. Language: Finnish Table of ContentsReviewsAuthor InformationTab Content 6Author Website:Countries AvailableAll regions |
||||